Jonne Virtanen lähti bioteknologiayhtiön mainoskasvoksi – ”Hiljaista epidemiaa esiintyy urheilujoukkueissa”

Medicortex Finland Oyj (medicortex a medicortex.fi), Jun 10th 2022

Viime keväänä hokkarit naulaan ripustanut Jonne Virtanen muistetaan jääkiekkokaukaloiden romuluisena persoonana, joka otti ja antoi kovia iskuja.

Medicortexfinland 114

Jääkiekkouransa kevääseen 2022 päättänyt Jonne Virtanen tiedostaa, että aivotärähdys voi sattua kenelle tahansa ihan puun takaa.

Värikkäänä hahmona tunnettu Jonne Virtanen, 34, toimii nykyään Suomi-sarjassa pelaavan HC Indians Kaarinan päävalmentajana. Lisäksi mies pyörittää Twitch-striimauspalvelussa omaa MonsterimonniLIVE-keskusteluohjelmaa, ja onpa häntä nähty myös MTV3:n kiekkoasiantuntijan tehtävissä.

– Ja kotona Vaasassa on melkoinen ruuhkavuosihärdelli käynnissä. Sen voin sanoa, ettei ainakaan aika käy pitkäksi. Kyllä tässä saa sykkiä ihan tosissaan, Virtanen hekottelee.

Nyt hänet nähdään turkulaisen aivovammadiagnostiikan kehittämiseen erikoistuvan bioteknologiayritys Medicortexin mainoskasvona. Pörssiin listautumassa olevan turkulaisyrityksen kehittämän pikatestin avulla voitaneen pian havaita aivovamma syljestä tai virtsasta.

Yhtiön käsityksen mukaan maailmalta ei löydy samankaltaista nopeaa ja helppokäyttöistä patentoitua testiä. Medicortex on saanut jo aiemmin tutkimusrahoitusta muun muassa Yhdysval­tain puolustusministeriöltä, ja patenttiportfolio on laaja.


Virtasella jos jollain riittää paljon omakohtaisia kokemuksia iskuista päähän.

– Kuka tahansa voi saada aivovamman. Voit kolauttaa pääsi kotona ovenkarmiin, lasten kanssa leikkiessä, harrastusten parissa tai missä vaan. Minä kolautin lätkässä pääni monta kertaa, ja etenkin nyt ymmärrän, että oman pään pitää olla pääasia, Virtanen kuvailee.

Tapaturmaisia aivovammoja tapahtuu maailmalla vuosittain yli 69 miljoonaa. Aivovammaa on usein kuitenkin vaikea havaita vähäisten oireiden vuoksi. Tämän takia se mielletään ”hiljaiseksi epidemiaksi”.

– Tällaista hiljaista epidemiaa esiintyy varmasti urheilujoukkueissa, sillä esimerkiksi törmäys tai kaatuminen voi osua ihan jokaisen kohdalle – oli kyseessä sitten aikuinen tai lapsi. Jos oman urani aikana olisi ollut mahdollisuus tehdä pikatestiä aivotärähdyksen havaitsemiseen, olin ollut testin suurkuluttaja, Virtanen jatkaa.

Virtanen oli jo vuonna 2017 näkyvästi mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa, jossa haluttiin herättää huomiota päävammojen laajuudesta. Aivovamma on vakava tila yksilölle, ja vammojen aiheuttamat kustannukset yhteiskunnalle ovat merkittävät.

– Uusien aivovammatapausten ilmaantuvuus Yhdysvalloissa on yhtä suuri kuin Alzheimerin taudin, Parkinsonin taudin ja MS-taudin ilmaantuvuus yhteensä. Ja tapauksia on enemmän kuin rintasyöpä- ja AIDS-tapauksia, kuvailee Medicortexin tutkimusjohtaja Lasse Välimaa, ja jakaa samalla Virtaselle kiitosta.

Medicortex järjestää First North -listautumisannin 13.–27.6.2022. Listautumisannin tietopakettiin pääset tutustumaan täältä.



Back